VEO: Asentajien arki helpottui modernin sisäpaikannuksen ansiosta

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

VEO valmistaa eri käyttötarkoituksiin soveltuvia pien- ja keskijännitekojeistoja sekä ohjaus, automaatio- ja taajuusmuuttajakaapituksia. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Vaasassa, missä asentajien päivittäiseksi haasteeksi oli muodostunut työvälineiden etsintä. Toiveena oli löytää ratkaisu, minkä avulla tarvittavat työkalut voitaisiin paikantaa helposti ja nopeasti.

“Yhteistyömme Trackinnon kanssa alkoi vuonna 2021, jolloin totesimme tarvitsevamme kipeästi apua työkalujen ja laitteiden sisäpaikannukseen. Työntekijöillä kului päivittäin liikaa aikaa työkalujen etsintään, eikä meillä ollut ajantasaista tietoa siitä, mitä työkaluja meillä on jo olemassa. Tähän ongelmaan Trackinno tarjosi meille ratkaisuna toimivan sisäpaikannusjärjestelmän”, kertoo Vaasan pääkonttorilla tuotannon kehityspäällikkönä työskentelevä Reijo Paalanen.

Reaaliaikaisella paikannuksella säästetään työntekijöiden resursseja

Vaasan tuotantolaitoksella sisäpaikannuksen käyttöönotto lähti liikkeelle pilottikokeilulla, minkä jälkeen paikannusjärjestelmä laajennettiin toimimaan koko tehtaalla. Katossa olevien lokaattorien sekä työkaluihin asennettujen tagien ansiosta asentajat voivat nyt seurata työkalujen sijaintia reaaliajassa.

“Jokaisella työntekijällä on mobiililaitteessaan sovellus, minkä avulla tarvittavat työkalut voidaan paikantaa jopa senttimetrien tarkkuudella. Sisäpaikannus helpottaa meidän jokapäiväistä työtä, kun työkalujen jatkuvan etsimisen sijaan löydämme ne välittömästi. Trackinnon palvelun myötä olemme säästäneet monia työtunteja viikossa tärkeämpään työhön. Täällä Vaasan tehtaalla asentajia on lähes sata, joten paikannuksen avulla saavuttamamme ajansäästö on todella merkittävä”, toteaa Reijo.

Trackinnon palvelun myötä olemme säästäneet monia työtunteja viikossa tärkeämpään työhön. Täällä Vaasan tehtaalla asentajia on lähes sata, joten paikannuksen avulla saavuttamamme ajansäästö on todella merkittävä.

Reijo Paalanen
Tuotannon kehityspäällikkö, VEO

Kätevä pilvipalvelu tekee työnteosta mielekästä

Sisäpaikannuksen myötä kalibrointitodistukset on onnistuttu kokoamaan määrättyyn paikkaan, josta työntekijät löytävät ne kätevästi. Myös 10 vuotta VEO:lla työskentellyt Mikko Peltoniemi on huomannut arjessa selkeitä hyötyjä, joita älykkäällä sisäpaikannuksella on saatu aikaan.

“Trackinnon mobiilisovellus on helppokäyttöinen ja selkeä. Sen ansiosta olemme onnistuneet kohdistamaan resursseja oikeisiin työtehtäviin esineiden etsimisen sijaan. Olen iloinen, että olemme päässeet eroon turhasta pyörimisestä hallissa”, Mikko kertoo.

Työntekijöiden mukaan sisäpaikannus on toiminut odotusten mukaisesti, eikä paluuta entiseen ole näkyvissä. Yhteistyössä Trackinnon asiantuntijoiden kanssa järjestelmää kehitetään jatkuvasti yksilölliset tarpeet huomioiden.

“Yhteistyö Trackinnon kanssa on sujunut todella hienosti ja olemme saaneet heiltä apua aina tarvittaessa. Hienoa on, että voimme kehittää ohjelmaa vastaamaan meidän tarpeita entistäkin paremmin. Voin suositella Trackinnon helppokäyttöistä sisäpaikannusta myös muille, sillä se on täyttänyt kaikki meidän toiveet”, Reijo kuvailee.

Kiinnostuitko Trackinno sisäpaikannuksesta?

Kysy lisätietoja yhteydenottolomakkeella tai varaa etätapaaminen suoraan sinulle sopivaan ajankohtaan. Autamme mielellämme!

Toimiala
Sähköautomaatio

Liikevaihto
124,8 miljoonaa euroa

Henkilöstömäärä
500

VEO Oy tarjoaa
asiakkailleen sähköistys- ja automaatioratkaisuja.